maanantai 16. syyskuuta 2013

Juuri ja sen syöttäminen

Uuden juuren kriittisimmät vaiheet ovat luultavasti nyt takana. Kaapin päällä taitaa pöhistä ihan hyvä juuren alku! Olen syöttänyt juuren (vai onkohan tälle syöttämiselle joku oma termi tässä alussa?) ensin kaksi kertaa kahden päivän välein (päivät 5 ja 7 juuren alullelaiton jälkeen) ja nyt tänään ensimmäisen kerran vuorokauden syklissä. Nyt on menossa siis 8. päivä. Ohje (juuri suhteessa jauhoihin ja veteen) on joka kerta ollut sama.

Kahdeksannen päivän juuri ei enää haise niin järkyttävän pahalle ja näyttääkin jo aika hyvältä

Juuren syöttäminen, viidennestä kymmenenteen päivään (noin)

60g tekeytynyttä juurta
45g kädenlämpöistä vetta
90g vehnäjauhoja

Liuota juuri veteen, sekoita jauhot joukkoon. Tässä vaiheessa juuresta muodostuu hämmästyttävästi taikinapallon oloinen, no, juuritaikinapallo. Pistä pallo puhtaaseen rasiaan jonka kannen saa tiiviisti kiinni.

Viidennen päivän juuren kuplat, eli siis ennen syöttöä. 

Viidennen päivän juuritaikinapallo

Seitsemännen päivän juuren kuplat

Viidentenä ja seitsemäntenä päivänä siis syötetään juuri yllä mainitulla kaavalla. Sen jälken siirrytään syöttämään kerran vuorokaudessa, edelleenkin samalla kaavalla. Nyt kun on kahdeksas päivä menossa juuri ei enää haise niin järkyttävän kamalalle kuin aikaisemmin, hajusta tulee aluksi miedompi ja miedompi kerta kerralta, vaikka kyllähän se tietenkin haisee happamalle aina. On tärkeää että juuri kuplii ja laajenee. Kun juuri nelinkertaistuu kahdeksassa tunnissa on se valmis käytettäväksi, tähän menee minun juureltani luultavasti vielä noin 3-4 syöttökertaa ja siis vuorokautta. En jaksaisi millään odottaa!



torstai 12. syyskuuta 2013

Uusi juuri tulille - osa 1

No niin, koska saan jälleen syödä viljoja pistin uuden juuren tulemaan. Edellinen päätyi roskikseen oltuaan koskemattomana jääkaapissa noin kaksi kuukautta viljalakon aikana...  Ajattelin tehdä tästä juurimatkasta übermahtavan kuvakollaasi- ja blogausiloittelun, tässä ensimmäinen osa, olkaatten hyvät!

Noudatan jo aiemminkin mainitsemani Artisan Baking -kirjan ohjetta.

Juuri, ensimmäinen päivä

100 g ruisjauhoa
100g kädenlämpöistä vettä


Sekoita jauhot ja vesi kulhossa. Kelmuta tiiviisti ja jätä muhimaan huoneenlämpöön kahdeksi päiväksi.

Ruisjauhot ja vesi sekoitettu


Kahden päivän kuluttua juuren alun tulisi kuplia (check), haista kammottavalle (check), näyttää kamalalta (check) ja lopulta lysähtää vähän kasaan (check).

Hyhhyh, haisee todella happamalle!


Juuri, kolmas päivä

200 g aloitettua juurta
100 g vehnäjauhoja

Sekoita juuren alku ja jauhot. Siirrä puhtaaseen astiaan ja kelmuta tai tee niin kuin minä ja siirrä koko ektoplasma kannelliseen muovirasiaan. Anna käydä yhdestä kahteen päivään. Kun juuri on venyväistä ja tahmaista sekä täynnä pieniä kuplia, on aika syöttää se. Palataan tähän seuraavassa postauksessa.


Pari päivää pöhisseen juuren alkuun lisätty vehnäjauhot


Siirsin varmuuden vuoksi muoviseen, kannelliseen rasiaan